Tutkimuksemme sateenkaarinuorista poikkeusaikana osoitti, että transnuoret kokivat pandemian usein haastavampana kuin cissukupuoliset nuoret, joiden sukupuoli vastaa syntymähetken määrittelyä. Transnuorilla oli myös useammin ongelmia lähes kaikilla tarkastelluilla terveyden ja hyvinvoinnin osa-alueilla verrattuna seksuaalivähemmistöihin kuuluviin nuoriin ja aikuisiin transihmisiin.
Elokuun alussa voimaan tullut perhevapaauudistus lisäsi vanhempainrahapäivien määrää, kiintiöi päivät aiempaa selvemmin molemmille vanhemmille sekä teki vapaiden käytöstä aiempaa joustavampaa.
Nuorten hyvinvointi vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Jotta nuorten hyvinvointieroja voidaan kaventaa, heille tarjottavaan tukeen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Hyvinvointi on nähtävä laajana kokonaisuutena, joka koostuu sekä psyykkisestä, fyysisestä että sosiaalisesta hyvinvoinnista. Nuoren tilanne tuleekin käsittää systeemisesti ja on huomioitava, että elämän eri osa-alueet heijastuvat toisiinsa.
Lastensuojelun sijaishuollossa käytettävät rajoitustoimenpiteet puhuttavat niin lastensuojelun ammattilaisia kuin asiakkaina olevia lapsia ja nuoria, eikä syyttä: rajoitustoimenpiteillä puututaan aina lapsen perus- ja ihmisoikeuksiin.
Icehearts-toiminnassa lapsia, joista on herännyt erityinen huoli, autetaan joukkueurheilun keinoin. Yhtä Icehearts-joukkuetta ohjaa kasvattaja, joka sitoutuu lasten rinnalla kulkemiseen 12 vuoden ajaksi.
Suomalainen neuvola on kiistaton menestystarina. Pitkälti neuvoloiden ansiosta äitiys- ja lapsikuolleisuus ovat romahtaneet Suomessa sadassa vuodessa. Suomi on tällä hetkellä maailman turvallisimpia maita synnyttää ja syntyä.
Tutkimusten mukaan Suomessa nuoret itsenäistyvät eurooppalaisittain poikkeuksellisen varhain. Alaikäisten yksinasuminen on kuitenkin yleisyydestään huolimatta verrattain piilossa oleva ilmiö – niin meillä Tampereella kuin muualla Suomessa
Ei voi riittävästi korostaa, miten tärkeää on, että aikuistuvat nuoret saavan myönteisiä kokemuksia työelämästä. Positiiviset kokemukset lisäävät nuoren itseluottamusta ja kyvykkyyden tunnetta.