Lähikuva puun lehdestä.

Tiedosta terveyttä ja hyvinvointia

Asiantuntijamme ottavat blogissa kantaa ajankohtaisiin aiheisiin, tulkitsevat yhteiskunnallisten ilmiöiden merkityksiä sekä esittävät uusia näkemyksiä ja ratkaisuehdotuksia. THL:n kannan esittää laitoksen johto.

Uusimmat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ehkäisee sairauksia ja vähentää terveyseroja – hallitusohjelman toimeenpano ratkaisee tavoitteiden toteutumisen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä on harvoin tarjolla pikavoittoja, ja syrjäytymisen ehkäisyssä kymmenen vuotta on lyhyt aika.

Painottamalla ennaltaehkäiseviä toimia, kuten terveellisten elämäntapojen ja käyttäytymisen edistämistä, voidaan vähentää merkittävästi terveyseroja sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoon kohdistuvaa taakkaa ja parantaa väestön yleistä terveyttä.

Terveempi väestö jaksaa kasvattaa lapsensa, käydä töissä ja yrittää. Terveet ihmiset ovat tuottavampia.

Millä eväillä kohti varhaisempaa tukea?

Sosiaali- ja terveyspalveluissa on tavoitteena siirtää painopiste korjaavista palveluista kohti varhaisempaa tukea ja apua sekä ennaltaehkäisyä.

Hallitusohjelmaan on kirjattu konkreettisia aloitteita,...

Lue lisää Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ehkäisee sairauksia ja vähentää terveyseroja – hallitusohjelman toimeenpano ratkaisee tavoitteiden toteutumisen

Toiminnallisessa dialogissa nuoren viha pienenee

Nuoren väkivaltaiseen käytökseen voidaan vastata väkivallattomasti. Non Violent Resistance (NVR) -malli on lähestymistapa, jonka avulla aikuisia autetaan kohtaamaan nuoria, jotka käyttäytyvät väkivaltaisesti. Väkivallaton vastarinta vaatii aikuiselta lujuutta, läsnäoloa, päättäväisyyttä ja aktiivisuutta.

Kun suhde nuoreen on rakentunut vuosien ajan – kuten joukkueurheiluun perustuvassa, pitkäkestoisessa Icehearts-toimintamallissa - kasvattaja ei väisty nuoren rinnalta silloinkaan, kun elämä heittelehtii ja nuori oireilee väkivaltaisesti. Tekeminen, toiminta ja rento oleilu pitävät yhteyttä yllä.

”Pyöräillään, heitellään kiviä järveen, syödään jäätelöä, aina helpompi puhua, kun...

Lue lisää Toiminnallisessa dialogissa nuoren viha pienenee

Liikunnan riemu kuuluu myös sateenkaari-ihmisille

Helsinki Pride -tapahtuma tarjoaa kesäkuussa kymmenittäin sateenkaarevia taide- ja kulttuuritapahtumia kuten näyttelyitä, elokuvia, kirjallisuustapahtumia ja musiikkia.

Blogin kirjoittamisen aikaan ohjelmasta löytyy seitsemän liikuntatapahtumaa: roller derbyä, amerikkalaista jalkapalloa, pesäpalloa, tanssia sekä sateenkaarevien ihmisten oma liikuntajärjestön tapahtumia. Nuorille suunnatusta ohjelmasta löytyy lisäksi luovan liikkeen työpaja.

Kentältä löytyy sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset huomioivia toimijoita, mutta liikunnan ja urheilun valtavirtaa moninaisuus ei vieläkään ole.

Yhdenvertaiseen liikuntaan ja urheiluun on vielä matkaa

Kouluterveyskyselyn mukaan sateenkaarinuorista huomattavasti harvempi harrastaa liikuntaa päivittäin kuin cis-...

Lue lisää Liikunnan riemu kuuluu myös sateenkaari-ihmisille

Aikuissosiaalityön kehittämiseen tarvitaan lisää tutkimustietoa

Aikuissosiaalityön asiakkaat ovat yhteiskunnassamme monella tapaa erityisen haavoittuvassa asemassa oleva ryhmä.

Suomen kuuden suurimman kaupungin aikuissosiaalityön asiakkaiden tilannetta kartoittaneen työryhmän selvityksen mukaan aikuissosiaalityön asiakkaiden keskeiset hyvinvoinnin haasteet liittyvät esimerkiksi mielenterveyteen, työttömyyteen, riippuvuuksiin, yksinäisyyteen ja asumisen ongelmiin. Esimerkiksi arviolta 56 % aikuissosiaalityön asiakkaista kamppailee mielenterveyden ongelmien kanssa.

Suomessa ei ole tiettävästi aiemmin tutkittu kattavasti sitä, miten aikuissosiaalityön asiakkaita voidaan parhaiten tukea sosiaalityön keinoin, kun erilaiset risteävät erot on huomioitu. Ylipäätään kansallisesti edustavaa, systemaattisesti yhteen koottua tilastotietoa aikuissosiaalityön...

Lue lisää Aikuissosiaalityön kehittämiseen tarvitaan lisää tutkimustietoa

Unelmia kartoittamassa – Millainen terveyspalvelu kohtaa sateenkaarinuoren kokonaisvaltaisesti

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä juhliva Pride-kuukausi huipentuu tänään alkavaan Pride-viikkoon. Pride-viikon kunniaksi innostuimme unelmoimaan sateenkaarinuoret paremmin huomioivista terveyspalveluista.

Unelmien palveluissa jokainen ammattilainen luo turvallista tilaa

Turvallisuuden tunteen luomista ei voi ulkoistaa, vaan sen rakentamisesta vastaa jokainen ammattilainen. Unelmien palveluissa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus on ennakko-oletus. Se näkyy nuorille turvallisena ja sensitiivisenä kohtaamisena.

Hoitohenkilökunta vastaa erityisesti siitä, että nuoret tulevat palveluissa kohdatuksi ja arvostetuksi omana itsenään. Arvostavan ja sensitiivisen kulttuurin syntyminen vaatii myös johtajilta konkreettisia tekoja, kuten arvojen kirkastamista...

Lue lisää Unelmia kartoittamassa – Millainen terveyspalvelu kohtaa sateenkaarinuoren kokonaisvaltaisesti

Vammaissosiaalityön työntekijöille tarvitaan aikaa yksilöllisen asiakastyön lisäksi yhteiskunnalliseen muutostyöhön

Yhteiskunnan muutosten myötä maailmamme on muuttunut yksilökeskeisemmäksi. Tämä suuntaus näkyy myös sosiaalityössä. Vielä joitakin vuosia sitten asiakas nähtiin muutostyön, hoivan ja huolenpidon kohteena. Vähitellen asiakkaan rooli on muuttunut aktiivisemmaksi ja parhaimmillaan myös tasavertaisemmaksi palveluiden toimijaksi ja kehittäjäksi. Palveluita pyritään räätälöimään yksilöllisemmiksi ja asiakkaalla on näkyvämpi rooli omassa palveluprosessissaan.

YK:n yleissopimusta vammaisten henkilöiden oikeuksista pitää noudattaa

Vammaispalveluissa yksi tämän muutoksen mahdollistajista on Suomessa vuonna 2016 ratifioitu YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista. Sopimuksen tavoitteena on turvata vammaisten henkilöiden...

Lue lisää Vammaissosiaalityön työntekijöille tarvitaan aikaa yksilöllisen asiakastyön lisäksi yhteiskunnalliseen muutostyöhön

Tietojärjestelmät kirvoittivat sairaanhoitajilta kiperiä kommentteja

Asiakas- ja potilastietojärjestelmät ovat sairaanhoitajille jokapäiväinen työkalu. Millainen se on ja miten se tukee sairaanhoitajia päivittäisissä työtehtävissä, siitä halusimme kuulla heiltä itseltään. Saimme Tehyn ja Sairaanhoitajat ry:n kautta lähettämäämme tietojärjestelmäkyselyyn noin 3 000 vastausta huhtikuussa 2023 ja niiden avulla pyrimme muodostamaan kuvan siitä, miten tietojärjestelmät tällä hetkellä toimivat sosiaali- ja terveydenhuollossa sairaanhoitajien mielestä.

Tietojärjestelmäkyselyn vakiintuneiden osien lisäksi erityisteemana oli koulutus ja paikoin kommentit olivat lohduttomia:

”Lisäkoulutus voisi helpottaa työtä, mutta sekään ei pelasta rikkonaisen ja hankalan...

Lue lisää Tietojärjestelmät kirvoittivat sairaanhoitajilta kiperiä kommentteja

One Health -toimintatapa tukee kuntien ja hyvinvointialueiden kestävää hyvinvointia ja terveyttä

Kunnilla ja hyvinvointialueilla on ratkaiseva rooli ihmisten, eläinten sekä luonnon hyvinvoinnin ja terveyden ylläpidossa ja edistämisessä. Investoimalla kokonaisvaltaiseen, holistiseen lähestymistapaan voidaan saavuttaa ihmisille ja luonnolle terveemmät ja kestävämmät elinolot.

One Health (Yhteinen terveys) toimintatapa kuvaa ihmisten, eläinten sekä ympäristön hyvinvoinnin ja terveyden tiiviisti toisiinsa liittyvää kokonaisuutta. Käytännössä One Health -toimintatavan omaksuminen edistää kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista puuttumalla terveyshaasteisiin ja edistämällä väestön sekä ekosysteemien hyvinvointia.

Kunnan ja hyvinvointialueen toiminnassa One Health periaatteet sisällytetään strategioihin, ohjelmiin ja käytännön...

Lue lisää One Health -toimintatapa tukee kuntien ja hyvinvointialueiden kestävää hyvinvointia ja terveyttä

Aikuistumisen tuki on ihmisoikeustyötä

Lukuaika4 min

Vaikka valtaosa nuorista saa riittävän tuen aikuistumiseen lähiyhteisöiltään ja peruspalveluista, on Suomessa tuhansia nuoria, jotka tarvitsevat erityistä aikuistumisen tukea julkisen puolen järjestämänä. Yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi lastensuojelun jälkihuoltoon oikeutetut nuoret ja ilman huoltajaa Suomeen alaikäisenä tulleet aikuistuvat nuoret voivat saada aikuistumiseen tukea 25 ikävuoteen saakka.

Nuorille tarjottavaa tukea yhdistää ammattiryhmästä riippumatta sama lähtökohta – kaikki tekevät ihmisoikeustyötä, jonka perustana on vahvistaa nuorten oikeuksien toteutumista ja yhdenvertaista kohtelua. Tavoitteena on nuorten pärjäävyyden vahvistaminen ja kiinnittyminen osaksi yhteiskuntaa.

Aikuistumisen tuki...

Lue lisää Aikuistumisen tuki on ihmisoikeustyötä

Lasten ja nuorten tunne yhteisöön kuulumisesta tukee hyvinvointia – lapsistrategia osallisuutta lisäämässä

Osallisuus on sitä, että kokee kuuluvansa lähiyhteisöihinsä ja yhteiskuntaan. Osallisuuteen vaikuttaa tunne, että voi vaikuttaa omiin asioihinsa ja elämäänsä, saa käyttää palveluja ja pystyy vaikuttamaan palvelujen kehittämiseen. Osallistuminen ja vaikuttaminen ovat väyliä siihen, että voi kokea osallisuutta.

Lasten ja nuorten osallisuutta edistetään toimivilla palveluilla ja rakenteilla. Niitä taas edistetään sisällyttämällä kaikkiin strategisiin päätöksiin lapsivaikutusten arviointi.

Palveluiden kehittäminen onnistuu ottamalla lapset ja nuoret mukaan. Osallisuuden edistäminen edellyttää lapsen ja nuoren aitoa kuulemista ja kohtaamista erilaisissa arjen ja...

Lue lisää Lasten ja nuorten tunne yhteisöön kuulumisesta tukee hyvinvointia – lapsistrategia osallisuutta lisäämässä