Suomessa esiintyy edelleen huolestuttavassa määrin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvia kielteisiä asenteita ja syrjintää. Stigman ja syrjinnän on todettu lisäävän seksuaalista riskikäyttäytymistä ja altistavan hiville ja muille seksitaudeille. Hiv-epidemian pysäyttämien homo- ja bi-miehillä ei onnistu vaikuttamalla ainoastaan yksilötason käyttäytymiseen, myös yhteiskunnan hyväksyvää ilmapiiriä tarvitaan. Hivin ennaltaehkäisyssä on pitkälti lähdetty ihmisten henkilökohtaisesta vastuusta seksuaalikäyttäytymisestään. Lisäksi viime vuosina […]
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat esittäneet vesirokkorokotetta kansalliseen rokotusohjelmaan. Toistaiseksi rokotteelle ei ole myönnetty rahoitusta valtion talousarviossa. Vesirokkoon sairastuvat käytännössä kaikki. Taudinkuva vaihtelee lievästä erittäin vaikeaan, jopa henkeä uhkaavaan tautiin. Vesirokko aiheuttaa Suomessa vuosittain keskimäärin 57 000 tautitapausta, 6 200 perusterveydenhoidon käyntiä, yli 350 sairaalahoitojaksoa ja 1,4 kuolemantapausta. Erityisen vaarallinen vesirokko […]
Hallituksen hyvin perusteltu esitys uudeksi tartuntalaiksi kääntyi eduskunnan lähetekeskustelussa valitettavan hedelmättömäksi kiistelyksi. Puheenvuoroissa viitattiin Suomessa oleskeleviin turvapaikanhakijoihin ja pohdittiin, tulisiko uuden lain suojella myös muiden kuin kunnan asukkaiden terveyttä. Keskustelussa kannettiin huolta houkutteleeko kunnassa ilman kotipaikkaoikeutta oleskeleville annettava tuberkuloosilääkitys tai lyhytaikainen hiv-tartunnan estolääkitys Suomeen Pietarin alueelta tuhansia hiv-positiivisia tai lääkeresistenttiä tuberkuloosia sairastavia laittomia maahantulijoita. Suomen […]
Joulun alla Suomen Lucia 2015, Sonja Lehto seurueineen kävi THL:ssä tuomassa valoa pimeyteen ja virittämässä joulumieltä koko henkilökunnan tilaisuudessa lauluesityksen ja kynttilänvalokulkueensa kera. Kun juttelimme Lucian kanssa esiintymisen jälkeen, kävi ilmi, että hän oli ottanut influenssarokotteen ennen tehtävänsä alkua. Lucia-kiertue kesti joulukuusta tammikuuhun, jonka jälkeen saimme tilaisuuden kuulla Sonjan kokemuksista. Suomen Lucian tehtäviin kuuluu vierailla ja esiintyä […]
Moni yli 65-vuotias pohtii parhaillaan, ottaako influenssarokotteen lisäksi myös pneumokokkirokotteen. Mainosten mukaan rokote voisi suojata keuhkokuumeelta. Toisin kuin rokotusohjelman ilmainen influenssarokote, pneumokokkirokote pitää kuitenkin maksaa itse, ja 40–85 euroa voi monesta tuntua varsin kalliilta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten mukaan perusterveen aikuisen riski sairastua pneumokokkibakteerin aiheuttamaan vakavaan tautiin kuten aivokalvontulehdukseen tai verenmyrkytykseen on pieni. Sen sijaan […]
Maailman aids-päivänä yläkoulun ja toisen asteen terveystiedon oppikirjoihin tutustuminen saa mielen mustaksi. Koulujen virallinen seksuaalikasvatus sivuuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten tiedontarpeet ja jopa olemassaolon. Olemme tienneet jo vuosikymmenien ajan, miten hiv tarttuu ja ketkä ovat hivin kannalta haavoittuvia ryhmiä. Haavoittuvassa asemassa Suomessa ovat esimerkiksi homomiehet ja miehet, joilla on seksiä miesten kanssa. Kuitenkin yhä […]
Euroopan hiv- ja hepatiittitestausviikko korostaa varhaisen testauksen ja hoidon tärkeyttä. Suomessa joka viides hiv-tartunnan saanut ei tiedä omasta tartunnastaan. Sinulla on oikeus tietää, oletko sinä yksi heistä. Miksi kynnys testiin on korkea? Noin puolet hiv-tartunnoista todetaan Suomessa myöhään – kun hoidon pitäisi olla jo meneillään. Suomessa on oikeus hiv-testaukseen julkisessa terveydenhoidossa ilman lääkärin arviota ja […]
Influenssarokotuksilla on jo pitkät perinteet, muistan 80-luvun tiukat riskiryhmäkriteerit, jolloin vain lääkäri sai päättää kenelle influenssarokotus annetaan. Siitä ajasta on tultu pitkä askel eteenpäin; nykyisin maksuttoman influenssarokotuksen kriteeriksi riittää, että lähipiirissä on vakavalle influenssalle altis henkilö ja tämä kriteerihän täyttyy meillä kaikilla – lähipiirissämme on ikäihmisiä, isovanhempia, pitkäaikaissairauksia potevia, raskaana olevia, pikkulapsia jne. Paljon pelätään […]
EU-maihin on saapunut viime kuukausina ja viikkoina poikkeuksellisen paljon kriisi- ja konfliktialueilta liikkeelle lähteneitä turvapaikanhakijoita ja pakolaisia. Turvallisuuden lisäksi näiden ihmisten terveys voi olla vakavasti uhattuna. Konfliktialueilla terveydenhuolto ei yleensä toimi, rokotukset jäävät saamatta ja ilman hoitoa monet tartuntataudit leviävät tehokkaasti. Syyrian ja Ukrainan poliotapaukset ovat tästä valitettavia esimerkkejä. Berliinissä rokottamattomasta henkilöstä alkunsa saaneessa tuhkarokkoepidemiassa […]
Pohditko, aiheuttavatko ruuan tai pesuaineiden säilytysaineet syöpää. Entä ylikäristynyt grilliruoka? Ihmisen papilloomaviruksen, HPV:n, syövänaiheuttamiskykyä ei tarvitse arvuutella. Viruksen sisällä on syöpägeenejä, jotka voivat aktivoitua ja johtaa solujen hallitsemattomaan lisääntymiseen eli syöpään. Juuri tällä hetkellä runsaalla kolmanneksella hiukan yli 20-vuotiaista suomalaisnaisista on HPV-tartunta. Ja koska HPV-virustyyppien aiheuttamat infektiot ovat yleisiä, ovat pahanlaatuiset solumuutokset yleisiä juuri nuorilla […]