Infektiotaudit ja rokotukset

Vesirokkorokotteen ottaminen rokotusohjelmaan toisi yli kolminkertaisen taloudellisen hyödyn

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat esittäneet vesirokkorokotetta kansalliseen rokotusohjelmaan. Toistaiseksi rokotteelle ei ole myönnetty rahoitusta valtion talousarviossa. Vesirokkoon sairastuvat käytännössä kaikki. Taudinkuva vaihtelee lievästä erittäin vaikeaan, jopa henkeä uhkaavaan tautiin. Vesirokko aiheuttaa Suomessa vuosittain keskimäärin 57 000 tautitapausta, 6 200 perusterveydenhoidon käyntiä, yli 350 sairaalahoitojaksoa ja 1,4 kuolemantapausta. Erityisen vaarallinen vesirokko […]

Lue lisää Vesirokkorokotteen ottaminen rokotusohjelmaan toisi yli kolminkertaisen taloudellisen hyödyn

Tartuntatautilain pitää suojella koko väestöä epidemioilta ja vaarallisilta taudeilta

Hallituksen hyvin perusteltu esitys uudeksi tartuntalaiksi kääntyi eduskunnan lähetekeskustelussa valitettavan hedelmättömäksi kiistelyksi. Puheenvuoroissa viitattiin Suomessa oleskeleviin turvapaikanhakijoihin ja pohdittiin, tulisiko uuden lain suojella myös muiden kuin kunnan asukkaiden terveyttä. Keskustelussa kannettiin huolta houkutteleeko kunnassa ilman kotipaikkaoikeutta oleskeleville annettava tuberkuloosilääkitys tai lyhytaikainen hiv-tartunnan estolääkitys Suomeen Pietarin alueelta tuhansia hiv-positiivisia tai lääkeresistenttiä tuberkuloosia sairastavia laittomia maahantulijoita. Suomen […]

Lue lisää Tartuntatautilain pitää suojella koko väestöä epidemioilta ja vaarallisilta taudeilta

Suomen Lucia on tyytyväinen ottamaansa influenssarokotteeseen

Lukuaika5 min

Joulun alla Suomen Lucia 2015, Sonja Lehto seurueineen kävi THL:ssä tuomassa valoa pimeyteen ja virittämässä joulumieltä koko henkilökunnan tilaisuudessa lauluesityksen ja kynttilänvalokulkueensa kera. Kun juttelimme Lucian kanssa esiintymisen jälkeen, kävi ilmi, että hän oli ottanut influenssarokotteen ennen tehtävänsä alkua. Lucia-kiertue kesti joulukuusta tammikuuhun, jonka jälkeen saimme tilaisuuden kuulla Sonjan kokemuksista. Suomen Lucian tehtäviin kuuluu vierailla ja esiintyä […]

Lue lisää Suomen Lucia on tyytyväinen ottamaansa influenssarokotteeseen

Pneumokokkirokote antaa ikääntyneelle vähän suojaa keuhkokuumetta vastaan

Moni yli 65-vuotias pohtii parhaillaan, ottaako influenssarokotteen lisäksi myös pneumokokkirokotteen. Mainosten mukaan rokote voisi suojata keuhkokuumeelta. Toisin kuin rokotusohjelman ilmainen influenssarokote, pneumokokkirokote pitää kuitenkin maksaa itse, ja 40–85 euroa voi monesta tuntua varsin kalliilta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten mukaan perusterveen aikuisen riski sairastua pneumokokkibakteerin aiheuttamaan vakavaan tautiin kuten aivokalvontulehdukseen tai verenmyrkytykseen on pieni. Sen sijaan […]

Lue lisää Pneumokokkirokote antaa ikääntyneelle vähän suojaa keuhkokuumetta vastaan

Sinulla on oikeus tietää, miten suojautua hiviltä

Maailman aids-päivänä yläkoulun ja toisen asteen terveystiedon oppikirjoihin tutustuminen saa mielen mustaksi. Koulujen virallinen seksuaalikasvatus sivuuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten tiedontarpeet ja jopa olemassaolon. Olemme tienneet jo vuosikymmenien ajan, miten hiv tarttuu ja ketkä ovat hivin kannalta haavoittuvia ryhmiä. Haavoittuvassa asemassa Suomessa ovat esimerkiksi homomiehet ja miehet, joilla on seksiä miesten kanssa. Kuitenkin yhä […]

Lue lisää Sinulla on oikeus tietää, miten suojautua hiviltä

Sinulla on oikeus hiv-testiin

Lukuaika3 min

Euroopan hiv- ja hepatiittitestausviikko korostaa varhaisen testauksen ja hoidon tärkeyttä. Suomessa joka viides hiv-tartunnan saanut ei tiedä omasta tartunnastaan. Sinulla on oikeus tietää, oletko sinä yksi heistä. Miksi kynnys testiin on korkea? Noin puolet hiv-tartunnoista todetaan Suomessa myöhään – kun hoidon pitäisi olla jo meneillään. Suomessa on oikeus hiv-testaukseen julkisessa terveydenhoidossa ilman lääkärin arviota ja […]

Lue lisää Sinulla on oikeus hiv-testiin

Influenssarokotus – ottaako vai jättää?

Lukuaika3 min

Influenssarokotuksilla on jo pitkät perinteet, muistan 80-luvun tiukat riskiryhmäkriteerit, jolloin vain lääkäri sai päättää kenelle influenssarokotus annetaan. Siitä ajasta on tultu pitkä askel eteenpäin; nykyisin maksuttoman influenssarokotuksen kriteeriksi riittää, että lähipiirissä on vakavalle influenssalle altis henkilö ja tämä kriteerihän täyttyy meillä kaikilla – lähipiirissämme on ikäihmisiä, isovanhempia, pitkäaikaissairauksia potevia, raskaana olevia, pikkulapsia jne. Paljon pelätään […]

Lue lisää Influenssarokotus – ottaako vai jättää?

Suomen on nyt tehostettava tartuntatautien torjuntaa

EU-maihin on saapunut viime kuukausina ja viikkoina poikkeuksellisen paljon kriisi- ja konfliktialueilta liikkeelle lähteneitä turvapaikanhakijoita ja pakolaisia. Turvallisuuden lisäksi näiden ihmisten terveys voi olla vakavasti uhattuna. Konfliktialueilla terveydenhuolto ei yleensä toimi, rokotukset jäävät saamatta ja ilman hoitoa monet tartuntataudit leviävät tehokkaasti. Syyrian ja Ukrainan poliotapaukset ovat tästä valitettavia esimerkkejä. Berliinissä rokottamattomasta henkilöstä alkunsa saaneessa tuhkarokkoepidemiassa […]

Lue lisää Suomen on nyt tehostettava tartuntatautien torjuntaa

HPV-rokote antaa pelkkiä papa-seulontoja laajemman suojan

Lukuaika3 min

Pohditko, aiheuttavatko ruuan tai pesuaineiden säilytysaineet syöpää. Entä ylikäristynyt grilliruoka? Ihmisen papilloomaviruksen, HPV:n, syövänaiheuttamiskykyä ei tarvitse arvuutella. Viruksen sisällä on syöpägeenejä, jotka voivat aktivoitua ja johtaa solujen hallitsemattomaan lisääntymiseen eli syöpään. Juuri tällä hetkellä runsaalla kolmanneksella hiukan yli 20-vuotiaista suomalaisnaisista on HPV-tartunta. Ja koska HPV-virustyyppien aiheuttamat infektiot ovat yleisiä, ovat pahanlaatuiset solumuutokset yleisiä juuri nuorilla […]

Lue lisää HPV-rokote antaa pelkkiä papa-seulontoja laajemman suojan

MPR-rokotusohjelma säästää Suomessa 457 elinvuotta ja 38 miljoonaa euroa – joka vuosi

Lukuaika3 min

Uuden hallitusohjelman keskeinen tavoite on julkisen talouden tasapainottaminen eli suomeksi sanottuna kulujen vähentäminen heikon talouskasvun tuomia tuloja vastaavaksi. Varsinkin terveydenhuollossa paine kustannusten kasvun hillintään on väestön ikääntyessä huomattava. Hyvät keinot olisivat siis nyt jos koskaan kullanarvoiset. Tuuli Karppisen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) tekemä tutkimus osoittaa, että sairauksien ennaltaehkäisyllä on huomattava vaikutus terveydenhuollon kustannuksiin. Kansalliseen rokotusohjelmaan […]

Lue lisää MPR-rokotusohjelma säästää Suomessa 457 elinvuotta ja 38 miljoonaa euroa – joka vuosi