Arvolla tarkoitetaan yleensä asiaa, joka ohjaa ihmisten tavoiteltavaa käyttäytymistä. On olemassa henkilökohtaisia arvoja ja yhteiskunnallisia arvoja - samoin kuin Suomessa on ollut arvokasta olla ahkera ja selviytyä omalla työllään.
Asumiseen liittyvä huono-osaisuus näkyy esimerkiksi vaikeuksina selviytyä asumiskuluista, löytää kohtuuhintainen vuokra-asunto tai selviytyä vuokravakuuksista. Asumisen huono-osaisuutta leimaa myös se, että henkilö ei voi aina valita asuinpaikkaansa.
Icehearts-toiminnassa lapsia, joista on herännyt erityinen huoli, autetaan joukkueurheilun keinoin. Yhtä Icehearts-joukkuetta ohjaa kasvattaja, joka sitoutuu lasten rinnalla kulkemiseen 12 vuoden ajaksi.
Yhteiskunnallisesti haavoittuvassa asemassa oleminen ja krooniset sairaudet ovat lisänneet riskiä sairastua tai menehtyä COVID-19-epidemian aikana. Kansainväliset tutkimukset pandemian vaikutuksista vammaisiin henkilöihin keskittyvät vammaisten henkilöiden kuolleisuuteen, kuolinsyihin ja sairastuvuuteen.
Tarvitsemme tilasto- ja tutkimustietoa tasa-arvon nykytilan seuraamiseksi ja päätöksenteon tueksi. Jotta löydämme keskeisimmät esteet sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistymiselle, tarvitsemme tietoa sukupuolen kanssa risteävistä tekijöistä, kuten iästä, syntyperästä ja koulutustasosta.
Hyvinvointiyhteiskunnassamme voidaan huonosti. Siinä missä kansalaiset vaativat parempia mielenterveys- ja päihdepalveluita, monet päättäjät ja asiantuntijat varoittavat, etteivät resurssit tule riittämään pahoinvoinnin yksilölähtöiseen hoitoon.
Ei voi riittävästi korostaa, miten tärkeää on, että aikuistuvat nuoret saavan myönteisiä kokemuksia työelämästä. Positiiviset kokemukset lisäävät nuoren itseluottamusta ja kyvykkyyden tunnetta.
Keväällä 2021 joukko mielenterveys- ja päihdehoitopaikkojen työntekijöitä, kokemusasiantuntijoita ja muutama laitoksemme asiantuntija tapasivat etäyhteydellä työpajoissa, joissa kehitettiin kyselylomake ensimmäiseen kansalliseen mielenterveys- ja päihdepalveluissa toteutettavaan asiakaspalautekyselyyn.
Sosiaalityöntekijät kokivat ensimmäisen tapaamisen ja kontaktin saamisen asiakkaan kanssa erittäin tärkeäksi. Ensikohtaamisen kokemukset ohjasivat usein muita tapaamisia.
Modernin management-teorian mukaan suurin vaara muutosten aikoina ei ole turbulenssi itse, vaan eilisen logiikalla toimiminen.. Katsokaamme lyhyesti missä suurimmat esteet piileskelevät ja miten muutoksia saadaan onnistumaan.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit palata asetuksiin myöhemmin Tietoa sivustosta -sivulla. Hallinnoi evästeasetuksiasi.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimisivat tarkoitetulla tavalla. Välttämättömiä evästeitä hyödynnetään esimerkiksi toiminnallisuuksissa, joissa käyttäjä tekee valintoja, kuten evästesuostumusasetukset.
Välttämättömät evästeet tallentuvat selaimeesi automaattisesti, kun käytät verkkopalvelua, emmekä pyydä niiden käyttöön erikseen suostumustasi. Välttämättömät evästeet säilyvät selaimessasi enintään vuoden ajan.
Eväste
Kesto
Kuvaus
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Sivustolla on käytössä Google Analytics -ohjelmalla tehtävä sivuston kävijäseuranta. Google Analyticsin evästeiden tallentamia tietoja ovat esimerkiksi
mitä kautta käyttäjät sivulle tulivat (hakukone, suora linkki tms.), millä sivuilla käyttäjät kävivät ja kuinka pitkään käyttäjät sivuilla olivat.