Itsemurhien ehkäisyohjelmassa (Mielenterveysstrategia 2020–2030) nostetaan esille, että riippuvuusongelmia kokevien itsemurhavaara on arvioitava. Yksi huomioitava riskiryhmä on rahapeliriippuvuusdiagnoosin saaneet.
Although the synthetic opioid situation in Europe is still fairly stable, their availability and use has increased in recent years in certain areas including Nordic and Baltic countries.
Vaikka tilanne Euroopassa on synteettisten opioidien osalta vielä melko vakaa, niiden saatavuus ja käyttö ovat lisääntyneet viime vuosina esimerkiksi Pohjoismaissa ja Baltiassa.
Äitiysneuvolat tavoittavat lähes kaikki raskaana olevat henkilöt. Niissä on mahdollista havaita päihteiden ongelmakäyttö jo varhaisessa vaiheessa, jos työkalut ja osaaminen ovat riittäviä.
Päihteistä, tupakasta, rahapelaamisesta ja muista riippuvuuksista olisi syytä keskustella säännöllisesti kaikissa sosiaali- ja terveyshuollon palveluissa ikääntyneiden ihmisten kanssa.
Piilevät päihde- ja riippuvuusongelmat voivat jäädä helposti myös muiden terveysongelmien ja sosiaalisten ongelmien varjoon.
Hyvinvointialueille on juuri valittu valtuustot, jotka käytävät ylintä päätösvaltaa alueen asioissa ja päättävät esimerkiksi strategiasta ja talousarviosta. Sosiaali- ja terveydenhuollon...
Matalan kynnyksen toiminta tavoittaa usein eri tavoin osattomiksi jääneitä sekä riippuvuuksille riskialttiita asiakasryhmiä. ”Kävele sisään, tule sellaisena kuin olet” -periaatteella...
Rahapeliongelma ei näy päällepäin. Se kietoutuu usein yhteen muiden hyvinvointia heikentävien ongelmien kanssa, tästä syystä puheeksiottaminen on sote-palveluissa erityisen tärkeää....
Tupakansavulle altistuminen on vähentynyt Suomessa merkittävästi lakisääteisten tupakointikieltojen myötä. Kiellot kohtasivat aikanaan suurtakin vastustusta, mutta niiden hyödyt on osoitettu kerta...
Opioidiriippuvuus on vakava sairaus, johon kietoutuu monenlaisia vaikutuksia, jotka syrjäyttävät ihmistä yhteiskunnasta ja sen yhteisöistä. Opioideista riippuvaisilla on usein myös...
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit palata asetuksiin myöhemmin Tietoa sivustosta -sivulla. Hallinnoi evästeasetuksiasi.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimisivat tarkoitetulla tavalla. Välttämättömiä evästeitä hyödynnetään esimerkiksi toiminnallisuuksissa, joissa käyttäjä tekee valintoja, kuten evästesuostumusasetukset.
Välttämättömät evästeet tallentuvat selaimeesi automaattisesti, kun käytät verkkopalvelua, emmekä pyydä niiden käyttöön erikseen suostumustasi. Välttämättömät evästeet säilyvät selaimessasi enintään vuoden ajan.
Eväste
Kesto
Kuvaus
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.