Asiantuntijamme ottavat blogissa kantaa ajankohtaisiin aiheisiin, tulkitsevat yhteiskunnallisten ilmiöiden merkityksiä sekä esittävät uusia näkemyksiä ja ratkaisuehdotuksia. THL:n kannan esittää laitoksen johto.
Sote-uudistus on keikkunut lähes parikymmentä vuotta Suomen poliittisella agendalla. Nykyhallitus vannoi vievänsä uudistuksen kaudellaan läpi, ja ajoittaisesta kriisitunnelmasta huolimatta hanke on edennyt määrätietoisesti. Näyttääkin siltä, että Sipilän hallitus onnistuu siinä, missä edeltäjät ovat vuoron perään epäonnistuneet – jos hallitus vain istuu kautensa loppuun. Kuntavaalituloksella voi kuitenkin olla yllättäviä seurauksia sekä hallitusyhteistyön tulevaisuudelle että sote-uudistuksen onnistumiselle.
Halla-ahon valinta olisi vaikea paikka hallitukselle
Suurimman riskin hallitusyhteistyölle muodostaa perussuomalaisten sisäinen tilanne kuntavaalien murskatappion jälkeen. Timo Soinin manttelia tavoittelee kaksi hyvin erityyppistä...
Tutkimustuloksella ei ole arvoa, jollei sitä ole tuotu ihmisten tietoisuuteen, olkoonpa tutkimus kuinka korkeatasoista tahansa. Jos siitä ei tekijän lisäksi kukaan tiedä, on se mennyt hukkaan. Sama pätee julkaisuihin, dataan ja ylipäänsä kaikkeen tietoon, ja tässä esimerkissä erityisesti avoimeen dataan.
THL on jo useamman vuoden ajan panostanut väkevästi avoimeen dataan ja julkaisemiseen, ja meillä on nyt Suomen laajimmat terveyden ja hyvinvoinnin avoimen datan aineistot. Tietotuotteidemme lippulaivoja ovat muun muassa Sotkanet, joka sisältää valtavan määrän väestön terveysosoittimia,...
Kolmen jalkapalloa aktiivisesti harrastavan lapsen äitinä olen huomannut, että niin urheilijalapsia kuin heidän vanhempiaankin pohdituttaa ruuan terveellisyys. Eli kuinka syödä niin, että lapsen kasvu, kehitys ja liikunnallinen elämäntapa saa parhaan tuen?
Päinvastoin kuin usein luullaan, nuoret urheilijat eivät tarvitse erityisvalmisteita kattaakseen ravinnontarpeensa, vaan heille sopivat pääosin samat terveellisen syömisen periaatteet kuin koko perheelle. Seuraavilla seitsemällä vinkillä tuet urheilevan lapsesi terveellistä syömistä.
1. Syö säännöllisesti
Urheilijan tulisi syödä joka päivä säännöllisesti 3–4 tunnin välein, joista pari on lämmintä...
Muutos lähtee pienestä. Muutosta voi verrata veteen heitettyyn kiveen, josta syntyvät renkaat vahvistuvat niiden edetessä kauemmaksi. Unelma muutoksesta alkaa jostakin pienestä, leviää ja vahvistuu. Jokaisella meistä on unelmia ja toisaalta myös vastuu paremmasta yhteiskunnasta ja sen rakentamisesta. Osallistuminen ja aktiivinen muutoshalu voivat tuottaa tuloksen äänestämällä, osallistumalla erilaisiin tilaisuuksiin tai tuomalla mielipiteensä ’buuaten’ mielenosoituksessa tai sosiaalisessa mediassa.
Tärkeää on tuoda esille oma näkemys perustellusti ja viedä unelmaa eteenpäin.
Vaikka demokratia tuntuu monesti arkipäiväiseltä ja selvältä, kansalaiset äänestävät...
Vanhempien päihdeongelmista puhuttaessa unohdetaan usein lasten näkökulma. Nuoret, jotka elävät alkoholi- tai huumeongelmaisen vanhemman kanssa, voivat olla aiheen parhaita asiantuntijoita. Heillä voi olla tarkka käsitys siitä, mitä vanhemman päihdeongelman kanssa eläminen merkitsee, mikä lapsia auttaisi parhaiten ja millaisia asenteita yhteiskunnassa on päihdeongelmaisia ja heidän perheenjäseniään kohtaan.
Nuori saattaa olla se ihminen, joka paikkailee päihdeongelman aiheuttamia ongelmia kotona ja yrittää saada vanhemman hakemaan apua ongelmaansa. Samalla nuori saattaa seurata vanhemmalle päihteidenkäytöstä aiheutuvia sairauksia, tuntea niistä huolta...
Minna Canth toteaa novellissaan Köyhää kansaa, että ”toisella on yltäkyllin, toinen taas puutteeseen nääntyy”. Vaikka Canth lienee alun perin tarkoittanut kuvauksellaan materiaalista köyhyyttä eikä niinkään osattomuutta, laittoi se minut tutkijana pohtimaan osallisuuden syvintä olemusta. Miksi osallisuudesta vähemmälle jääneitä on niin merkityksellistä tukea ja nostaa takaisin joukkoon?
Eli siis, mikä ja millainen on tämä voimallinen energia, jota kaikki tarvitsemme?
Osallisuus on jotain aineetonta, jotain näkymätöntä. Sitä emme aina näe tai emme osaa havaita, mutta se tekee ihmisen...
Lastenneuvola on suomalaisen yhteiskunnan arvostetuimpia ja rakastetuimpia instituutioita. Perheille tarjottavien neuvolapalveluiden minimitaso määritetään laissa, mutta käytännössä tukea on annettu tarvittaessa paljon enemmän perheen yksilöllisten tarpeiden mukaan hyvässä yhteistyössä päiväkodin sekä muiden lasten ja perheiden palveluiden kanssa.
Neuvolan toiminnan sydän on oma terveydenhoitaja, joka tukee ja avustaa perhettä raskauden ajasta aina lapsen koulun alkuun saakka. Terveydenhoitaja antaa myös kansallisen rokotusohjelman rokotteet – yhtätoista eri tautia vastaan jo ennen kouluikää.
Hallituksen lausuntokierroksella ollut esitys sote-palveluiden valinnanvapautta koskevaksi laiksi...
”Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on elämän ja kuoleman kysymys”, totesi Maailman terveysjärjestön Marmotin komissio. ”Epätasa-arvo vaikuttaa ihmisten sairastumiseen ja heidän riskiinsä kuolla ennenaikaisesti. Terveyden eriarvoisuus syntyy elinympäristöjemme erilaisuudesta sekä niistä järjestelmistä, joilla sairauksia hoidetaan. Näitä taas säätelevät poliittiset, sosiaaliset ja taloudelliset tekijät.”
Myös Suomessa eriarvo on merkittävää, ja sen poistaminen suuri mahdollisuus. Suurituloisimmat suomalaiset 35-vuotiaat miehet elävät keskimäärin 12,5 vuotta kauemmin kuin pienituloiset miehet.
Koska eriarvoisuuden syyt ovat monet ja syvällä yhteiskunnassa, tarvitaan eriarvon vähentämiseen laaja-alaisia toimia politiikan eri alueilla....
Tiesitkö, että osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran aikana? Suomessa noin 1,9 miljoonaa työikäistä, jolla on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Heistä 600 000 arvioi sen vaikuttavan omaan työhönsä ja työmahdollisuuksiinsa.
Osatyökykyiset henkilöt omaavat paljon potentiaalia. Kykyä työskennellä ei kuitenkaan tunnisteta eikä potentiaalia osata tai kyetä hyödyntämään.
Mistä tämä johtuu?
Poliittinen paine ja yhteiskunnallinen tarve osatyökykyisten työllistymiselle ovat suuria. Perustelut pohjaavat niin inhimillisiin kuin taloudellisiin seikkoihin. Yksilön näkökulmasta työ kiinnittää yksilön yhteiskuntaan. Työllistyminen liittyy myös yhdenvertaisuuden ja osallisuuden...
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen ja siihen liittyvän valinnanvapauslain luonnoksen yhtenä tavoitteena on tarjota nykyistä yhdenvertaisemmat sosiaali- ja terveyspalvelut kuntalaisille.
Lakiluonnoksessa kuvattu valinnanvapaus jättää paljon vastuuta asiakkaille itselleen ja sen toteutuminen edellyttää heiltä tietoa palvelujärjestelmästä sekä taitoa ja voimavaroja sukkuloida palveluissa.
Maahanmuuttajat on kasvava väestöryhmä
Maahanmuuttajia koskevissa väestötutkimuksissa on tunnistettu heidän hyvinvointiinsa ja terveyteensä liittyviä erityispiirteitä. Esimerkiksi maahanmuuttajataustainen väestö osallistuu terveystarkastuksiin ja syöpäseulontoihin harvemmin kuin muu väestö. Maahanmuuttajat eivät myöskään käytä mielenterveys- ja kuntoutuspalveluita tarpeeseensa nähden riittävästi.
Maahanmuuttajien palvelujen...