Toimintakyky

Naapurissamme asuu yhä useammin apua tarvitseva vanhus

Lukuaika6 min

Ystäväni kertoi, että hänen unensa rikkoi läpi kesäyön kuulunut poikkeava ääni: ’’Auttakaa, auttakaa! Eikö kukaan kuule.’’ Huuto toistui tietyn väliajoin. Vähitellen ystäväni tunnisti naapurin vanhan herran äänen. Hän asteli parvekkeelle ja näki naapurinsa istuvan rollaattorinsa päällä ulko-ovensa edessä. Vanha herra ei tiennyt, miksi hän oli lähtenyt ulos. Ovi oli paukahtanut kiinni ja avaimet olivat sisällä. […]

Lue lisää Naapurissamme asuu yhä useammin apua tarvitseva vanhus

Tunnistathan sinä, kun ikääntynyttä kaltoinkohdellaan

Lukuaika4 min

Joka neljäs yli 60-vuotias nainen tulee Suomessa vuosittain kaltoinkohdelluksi. Silti tästä ilmiöstä ei juurikaan puhuta. Kaltoinkohtelu voi olla monenlaista, vakavaa tai lievää, fyysistä tai henkistä väkivaltaa, seksuaalista tai taloudellista hyväksikäyttöä, oikeuksien rajoittamista, loukkaamista tai muuta alentavaa kohtelua. Myös tekemättä jättäminen, laiminlyönti, on kaltoinkohtelua. Tutkimusten mukaan iäkkäisiin naisiin kohdistui yleisimmin henkistä väkivaltaa. Seuraavaksi yleisimpiä kaltoinkohtelun muotoja […]

Lue lisää Tunnistathan sinä, kun ikääntynyttä kaltoinkohdellaan

Hyvät jalkakäytävät ja pyörätiet voivat tuplata kävelyn ja pyöräilyn määrän

Liian harva liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Iso osa päivittäisistä matkoista kuljetaan autolla, vain pieni osa suomalaisista kävelee tai pyöräilee. Huolestuttavaa sekä terveyden että ympäristön kannalta on, että suurin meistä osa kulkee alle viiden kilometrin matkat autolla, vaikka ne voisi helposti kävellä tai pyöräillä. Jo puoli tuntia päivässä kävelyä tai pyöräilyä työhön, kouluun, harrastuksiin tai kauppaan […]

Lue lisää Hyvät jalkakäytävät ja pyörätiet voivat tuplata kävelyn ja pyöräilyn määrän

How is your sh-t today?

Suorasukainen kysymys suolen toiminnasta on Aasian reppumatkaajien tapa huolehtia toistensa hyvinvoinnista. Vatsan tila eittämättä onkin tärkeä asia fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Yhteiskuntien hyvinvointia ei mitata arvioimalla suoliston kuntoa, mutta yhtä indikaattoria siihenkin tavataan käyttää. BKT, bruttokansantuote, on perinteinen tapa kuvata valtioiden kehittyneisyyttä siitä huolimatta, että edes taloustieteilijät eivät sitä suosittele tähän tarkoitukseen. BKT mittaa vain taloudellista toimeliaisuutta […]

Lue lisää How is your sh-t today?

Vanhuspalvelujen syvämuutokset näkyviin

Lukuaika2 min

Iäkkäiden palvelut muuttuvat, mutta maan johtajat ovat kärsimättömiä. Halutaan nähdä vielä suurempia ja nopeampia muutoksia. Halu on ymmärrettävä: ikääntyvä väestömme ei mahdu menneen maailman palvelurakenteeseen. Hienotkin alueelliset kehittämishankkeet jäävät tilastoissa jähmeästi muuttuvan valtakunnallisen keskiarvon varjoon. Kustannukset kertyvät rakenteista, eikä rakenteiden takana olevaa toimintaa ole helppoa tehdä näkyväksi. Yksittäisten palveluiden seuranta ei kerro juuri mitään siitä, […]

Lue lisää Vanhuspalvelujen syvämuutokset näkyviin

Vammainen lapsi on ennen muuta lapsi

Lukuaika4 min

Vammaiset henkilöt ovat yksi suurista vähemmistöryhmistä, silti he jäävät helposti näkymättömäksi ja syrjään. Meillä ei ole riittävästi tietoa vammaisten henkilöiden asemasta, heidän tarpeistaan ja asemastaan yhteiskunnassa. Eduskunnassa juuri hyväksytty vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus eli nk. vammaissopimus puuttuu tähän epäkohtaan. Se velvoittaa valtiot keräämään tietoa vammaisista henkilöistä ja kehittämään tämän tiedon pohjalta toimintatapoja, joilla heidän asemaansa ja […]

Lue lisää Vammainen lapsi on ennen muuta lapsi

Aktiivinen ikääntyminen ja hyvät tavoitteet

Lukuaika5 min

Tämä vuosi on ollut eurooppalainen aktiivisen ikääntymisen teemavuosi. Aktiivinen ikääntyminen merkitsee pidempiä työuria, eläkkeellä olevien aktiivisuuden lisäämistä ja terveen elämän ja turvallisen elinympäristön luomista. Aktiivisuusteoria onkin ollut suosittu hyvän vanhenemisen havainnollistaja jo pitkään. Elinikä on pidentynyt vauhdikkaasti ja aktiivisuuden näkökulma on yksi vastaus ristiriitaisiinkin havaintoihin ja odotuksiin, joita meillä on iäkkäiden ihmisten paikan ja roolin […]

Lue lisää Aktiivinen ikääntyminen ja hyvät tavoitteet