Väkivalta

Kansainväliset sopimukset ohjaavat väkivallan vastaista työtä

Lapsen oikeus suojeluun on keskeinen ihmisoikeus. Suomessa tätä oikeutta edistetään nyt aiempaa laajemmin keinoin: olennaisten ihmisoikeussopimusten toimeenpano saatetaan ajan tasalle. Lanzaroten sopimuksen kansallinen toimeenpanosuunnitelma valmisteilla Lanzaroten ihmisoikeussopimuksen tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja torjua kaikkea lapsiin kohdistuvaa seksuaalista häirintää, houkuttelua ja seksuaaliväkivaltaa, suojata lapsiuhrien asemaa ja edistää kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä lasten suojelemiseksi. Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan […]

Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelma on uusi panostus väkivallan ennaltaehkäisyyn

Naisiin kohdistuva väkivalta tunnistetaan nykyisin merkittäväksi globaaliksi ihmisoikeusongelmaksi. Väkivalta aiheuttaa kärsimystä, kuolemia ja taloudellista vahinkoa myös Suomessa. Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaan keskittyvä Istanbulin sopimus velvoittaa ohjaamaan reursseja väkivallan ehkäisemiseen ja poistamiseen. Sopimus edellyttää myös sukupuolisensitiivistä lähestymistapaa väkivallan vastaisessa työssä. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa kiinnitetään erityistä huomiota henkilökohtaiseen koskemattomuuteen sekä henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten, […]

Seksuaaliväkivalta haavoittaa nuoren mieltä yhtä pahoin kuin pienemmänkin lapsen

Suurin osa lapsiin kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta tehdään yli 13-vuotiaille. Vaikka nuoruusiässä kyky käsitellä ja jäsennellä kokemuksia kasvaa, ovat nuoruuden aikaiset seksuaaliväkivallan kokemukset joissakin tutkimuksissa yhdistyneet jopa vakavampaan ja monimuotoisempaan psyykkiseen oireiluun kuin pienemmillä lapsilla. Seksuaaliväkivaltaa kokeneilla nuorilla on lisäksi usein taustassaan aiempia haavoittuvuustekijöitä, jotka osaltaan ennustavat oireilun voimakkuutta. Lancetin tutkimuksessa (2019) tarkasteltiin 491 raiskauksen uhrien tukikeskukseen […]

Lapsiin kohdistuvan väkivallan torjunta vaatii johdonmukaista strategiatyötä

Minkäänlainen lapsiin kohdistuva väkivalta ei ole oikeutettua. Kaikki lapsiin kohdistuva väkivalta on ehkäistävissä. Näitä kahta asiaa korostaa myös YK:n lapsen oikeuksien komitea väkivallan torjuntaa koskevassa yleiskommentissaan. Oikeus väkivallattomaan lapsuuteen ja nuoruuteen ei kuitenkaan toteudu itsestään: se vaatii johdonmukaista työtä koko yhteiskunnan tasolla. Väkivallan torjunta ei ole vain jonkun tietyn hallinnonalan tai palvelukokonaisuuden asia, vaan meidän […]

Silpomisen ehkäisy voi onnistua vain tiiviillä yhteistyöllä

Sukuelinten silpominen on väkivallan muoto, joka rikkoo tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia sekä loukkaa heidän koskemattomuuttaan, terveyttään ja hyvinvointiaan. Silpominen on Suomessa rikos, josta voidaan tuomita 10 vuodeksi vankeuteen. Suomi on sitoutunut tekemään työtä kansainvälisten sopimusten, kuten Euroopan neuvoston yleissopimuksen (Istanbulin sopimus) pohjalta, jossa sitoudutaan naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisyyn ja torjumiseen ja erikseen mainitaan […]

Lapsuusajan haitallisista kokemuksista kohti toiveikasta tulevaisuutta

Lapsuusajan haitallisilla kokemuksilla on yllättävän kauaskantoisia ja moninaisia seurauksia terveyteen ja hyvinvointiin. Myös yhteiskunnallisia vaikutuksia on nähtävillä. Lapsuuden aikaiset haitalliset kokemukset (ACEs, Adverse Childhood Experiences) jaetaan karkeasti kolmeen eri luokkaan: lapseen kohdistuva väkivalta (fyysinen, psyykkinen, seksuaalinen), laiminlyönti (fyysinen, psyykkinen) sekä perheen monimuotoiset ongelmat (esim. vanhempien ero, väkivalta, päihteiden käyttö, mielenterveyden ongelmat, vankeustuomio). Lapsuuden kokemusten varjot […]

Barnahus-hankkeessa rakennetaan mutkattomia palvelupolkuja väkivaltaa kokeneille lapsille

Suomalaislapset ovat väkivaltaepäilyselvittelyiden osalta keskenään eriarvoisessa asemassa. Vain osa lapsista ohjautuu yliopistosairaaloiden lasten ja nuorten oikeuspsykologian ja -psykiatrian yksiköihin, jotka ovat erikoistuneet lapseen kohdistuneiden seksuaali- ja pahoinpitelyrikosten selvittämiseen. Näiden yksiköiden toiminnalle on ominaista vahva moniammatillinen yhteistyö, tutkimusnäyttöön pohjautuvat menetelmät ja lapsiystävälliset tilat. Erikoistuneisiin yksiköihin ohjautuu arviolta vain alle viidennes lapsista ja perheistä, joissa lapsen epäillään joutuneen […]

Väkivalta sävyttää myös korona-arkea – mikä tepsisi vanhaan vitsaukseen?

Elämme koronapandemian vuoksi monessa suhteessa poikkeuksellisia aikoja. Samalla jotkin vanhat sitkeät vitsaukset ovat poikkeusoloissa korkeintaan pahentuneet. Lähisuhdeväkivallan kasvusta on koteihin jäämisen seurauksena saatu viitteitä ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Koronaolosuhteissa huoli väkivallan uhreista ja väkivallalle altistuvista lapsista on onneksi noussut yleiseen keskusteluun. Lähisuhdeväkivalta ja naisiin kohdistuva väkivalta olivat epidemian mittakaavalla elämää tuhoava maailmanlaajuinen kansanterveysongelma jo ennen […]

Pelko erottaa henkisen väkivallan tavallisesta riitelystä

Ihmisten sosiaalinen kanssakäyminen ja liikkuminen ovat vähentyneet poikkeusolojen aikana. Tämä vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen tavalla, josta kenelläkään ei ole kovin tarkkaa tietoa. Olemme nähneet, että poikkeustilassa ihmisten välinen solidaarisuus lisääntyy. Joku soittaa säkkipilliä koko kylälle, toinen käy kaupassa vanhukselle. Tästä meidän jokaisen pitää oppia ja iloita. Sitten on käytöksen muutoksen synkkä puoli. Koronapandemian tuomien rajoitusten seurauksena […]

Poikkeusoloissakin lapsilla on oikeus toivoon ja turvallisiin aikuisiin

Tämänkaltaista kevättä ei kukaan odottanut tulevaksi. Mielenmyllerrystä ja epävarmuutta ovat aiheuttaneet arkeemme vyöryneet koronauutiset, otsikot terveysuhkista, tapaamisrajoituksista ja karanteenista, sairastumisista, taloudellisesta ahdingosta sekä lapsiperheiden haasteet selviytyä leikki-ikäisten ja etäkoululaisten sekä oman työn yhteensovittamisesta. Huolta ovat varmasti aiheuttaneet tiedot poliisin kotihälytysten, päihteiden käytön ja lähisuhdeväkivallan kasvusta. Onneksi on löydetty myös uusia auttamisen väyliä, kuten kotiin tuotavaa […]