Kansantaudit

Kansanterveyden kuva vääristyy, jos nuoret ja vanhat katoavat väestötutkimuksista

Kansallisen FinTerveys-tutkimuksen tiedonkeruu on päättymässä. Lähes 70 prosenttia kutsutuista on osallistunut tutkimukseen joko osallistumalla terveystarkastukseen tai vähintäänkin palauttamalla kyselylomakkeen. Tämä on todella hienoa! Suomalaisten osallistuvat kansanterveydestä kertoviin kansallisiin tutkimuksiin kansainvälisesti verraten huippuhyvin. Monessa Euroopan maassa päästään hädin tuskin 45 prosentin osallistumisaktiivisuuteen. Kuva kansanterveyden tilasta jää silloin vajavaiseksi, mikä haittaa mm. terveyspalveluiden kehittämistä. Miksi on tärkeää, […]

Lue lisää Kansanterveyden kuva vääristyy, jos nuoret ja vanhat katoavat väestötutkimuksista

Turha kuolema voi johtua palvelujärjestelmän rakenteista

Terveydenhuollon tutkimuksessa puhutaan toisinaan ”vältettävissä olevasta kuolemasta”. Tällaisen kuoleman välttäminen edellyttää, että palvelut järjestetään uudella tavalla ja hoidossa tapahtuu uudistuksia. Kun kuolema ennen pitkään on aina väistämätön, on hyvä täsmentää, mitä ilmaisulla tarkoitetaan. Tarkasti ottaen kyse on ”terveydenhuollon keinoin vältettävissä olevista” kuolemasta. Niistä kuolemista, jotka voitaisiin välttää, jos saatavilla olisi ”oikea-aikaisesti” vaikuttavia terveyspalveluja, eli tepsivää […]

Lue lisää Turha kuolema voi johtua palvelujärjestelmän rakenteista

Finland is showing the way for European health examination surveys

The first population health examination surveys in Finland were conducted as early as in the 1950s and 1960s. Pioneering projects, such as the East-West study and the Finnish Mobile Clinic Health Examination Survey, not only interviewed the participants but also measured and weighed their health status objectively. This was the start of Europe’s longest tradition […]

Lue lisää Finland is showing the way for European health examination surveys

Suomi näyttää tietä Euroopan terveystarkastustutkimuksille

Ensimmäiset väestön terveystarkastustutkimukset tehtiin Suomessa jo 1950- ja 1960-luvuilla. Uraa uurtaneissa Itä-Länsi- sekä Autoklinikkatutkimuksissa ei ainoastaan haastateltu tutkimukseen osallistuneita, vaan mitattiin ja punnittiin heidän terveydentilaansa, objektiivisesti. Näin Suomessa alkoi Euroopan pisimpään jatkunut terveystarkastustutkimusten perinne. Sitä ovat sittemmin jatkaneet Finriski-, Mini-Suomi -, Terveys2000- ja Terveys 2011- sekä MAAMU-tutkimukset. Ja uusimman, koko manner-Suomen aikuisen väestön terveyttä tutkivan FinTerveys-tutkimuksen kenttävaihe […]

Lue lisää Suomi näyttää tietä Euroopan terveystarkastustutkimuksille

Kommelluksia ja hauskoja sattumia – FinTerveys-tutkimus on nyt puolivälissä

Kansallinen FinTerveys-tutkimus selvittää Suomessa asuvien yli 18-vuotiaiden terveyttä ja hyvinvointia. Yli 10.000 henkilöä on kutsuttu mukaan tutkimukseen. Suomea kiertää kuusi kuuden hengen tutkimusryhmää. Turun tiimimme kiertää Länsi-Suomen alueella ja on vieraillut jo Turun lisäksi Vehmaalla, Raumalla, Porissa, Harjavallassa, Loimaalla, Naantalissa ja Forssassa. FinTerveys-tutkimuksessa mitataan tutkittavan verenpaine, otetaan mittoja, tarkastetaan näkö, otetaan useita verikokeita, tehdään kehonkoostumusmittaus […]

Lue lisää Kommelluksia ja hauskoja sattumia – FinTerveys-tutkimus on nyt puolivälissä

12 askelta parempaan kansanterveyteen

EU:n rahoittama, mittava kolmivuotinen CHRODIS-hanke on kartoittanut terveyden edistämisen ja kansantautien ehkäisemisen hyviä käytäntöjä ja tietojen vaihtamista. Hankkeen päätöskokous järjestettiin helmikuun lopussa Brysselissä. Kokouksen aloitti terveysasioista vastaava komissaari Vytenis Andiukaitis. Hän korosti, että terveyden edistämisen pitää alkaa jo syntymästä ja kattaa koko elämä siitä lähtien. Hän peräänkuulutti kaikenikäisten ja kaikkien terveyden edistämistä – erityisesti vähävaraisten ja vähän koulutettujen, jotka […]

Lue lisää 12 askelta parempaan kansanterveyteen

Väestötutkimukset auttavat selvittämään perinnöllistä sairastumisriskiäsi

Lukuaika6 min

Geenitutkimuksen menetelmien kehitys on mullistanut kansantautien perimän tutkimuksen kuluneen kymmenen vuoden aikana. Tämä ei ole ’hypeä’ vaan täyttä totta. Koko ihmisen henkilökohtainen perimä, genomi voidaan nyt nopeasti kartoittaa geneettisin merkkipaaluin muutamalla kymmenellä eurolla. Ja koko DNA:n emäsjärjestyksenkin määritys onnistuu reilulla tuhannella eurolla. Tämä on tehnyt mahdolliseksi tuhansien, jopa satojentuhansien ihmisten perimätiedon hyödyntämisen tutkimuksissa, joissa selvitetään miten […]

Lue lisää Väestötutkimukset auttavat selvittämään perinnöllistä sairastumisriskiäsi

Terveystutkimukset ovat suomalaisen kansanterveystyön tukijalkoja

Suomalaisten kansanterveys on itsenäisyytemme sadan vuoden aikana huimasti parantunut ja elinikä lisääntynyt. Viime vuosikymmeninä tämä johtuu ennen kaikkea sotien jälkeen kehittyneestä sydäntautien ja muiden kroonisten tautien menestyksellisestä ehkäisystä. Työikäisten kuolleisuus on dramaattisesti vähentynyt, taudit ovat siirtyneet yhä myöhäisempiin ikävuosiin ja saadut noin kymmenen lisävuotta ovat pääasiassa terveitä vuosia. Minulta on usein kysytty, mitä on tämän saavutuksen […]

Lue lisää Terveystutkimukset ovat suomalaisen kansanterveystyön tukijalkoja

Kansanterveyttä Ameriikan malliin: kannabista, aseita ja teiniraskauksia

Lukuaika6 min

Yhdysvaltalaista keskustelua seuratessa ei voi olla huomaamatta valtavaa eroa suomalaiseen perinteeseen. Monet kansanterveyteen merkittävästi vaikuttavat seikat ovat olleet Yhdysvalloissa suuren poliittisen kädenväännön ja keskustelun aiheita, kun ne Suomessa ovat itsestään selvyyksiä. Pitääkö terveydenhuoltoa rahoittaa verovaroin? Onko asiakas aina oikeassa lääkärissä? Onko julkisella vallalla mahdollisuus rajoittaa ihmisten oikeutta vahingoittaa omaa terveyttään? Runsaat 12 000 kansanterveyden ammattilaista […]

Lue lisää Kansanterveyttä Ameriikan malliin: kannabista, aseita ja teiniraskauksia

Suomalaisten terveet elinvuodet lisääntyvät vääjäämättä

Ihmisen kohtalo on kuolla. Pitkällä aikavälillä kuolleisuus on 100 prosenttia; kaikki kuolevat. Terveystutkimuksessa kuolleisuutta mitataan kuitenkin lyhemmällä aikavälillä. Terveystilastointi perustuu yleensä vain vuoden seurantaan, jolloin vuoden aikana kuolleiden määrä suhteutetaan keskiväkilukuun. Tällöin erikokoisten alueiden, väestöryhmien tai vaikkapa naisten ja miesten kuolleisuutta voidaan verrata keskenään. Kuolleisuusluvut ovat yleensä niin pieniä, ettei osuuksia mitata prosenteissa eikä promilleissa, […]

Lue lisää Suomalaisten terveet elinvuodet lisääntyvät vääjäämättä