Lain mukaan toimeentulotuki on taloudellinen tuki, jonka pitäisi turvata viimesijassa henkilön ja perheen toimeentulo. Toimeentulotukilaissa on listattu kaikkiaan yhdeksän päivittäistavararyhmää, jotka katetaan tuen perusosalla.
Nuoret mielletään usein sosiaalisen median suurkuluttajiksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he haluaisivat saada terveyteen liittyvää tietoa sosiaalisen median kautta.
Koulukiusaaminen on yleistä. Vuoden 2023 kouluterveyskyselyn mukaan viikoittaista kiusaamista muiden oppilaiden taholta oli kokenut hieman alle joka kymmenes perusopetuksen 4. ja 5. luokan oppilaista (pojat 8 % ja tytöt 9 %) sekä 8. ja 9. luokan oppilaista (pojat 8 % ja tytöt 7 %).
Euroopan komissio nimesi vuonna 2021 suomalaisen Icehearts-toiminnan innovatiivisena, nuorten mielenterveyttä edistävänä toimintamallina, ja ryhtyi tukemaan sen levittämistä 19 EU:n jäsenmaahan.
Voisitko kuvitella tilannetta, jossa pieni mutta rohkea maa asettaisi itselleen suuren tavoitteen: luoda yhteiskunta, jossa jokaisen päätöksen ytimessä on ihmisten ja luonnon hyvinvointi?