Sote- ja maakuntauudistuksen pyörteissä kunnat miettivät, miten ehkäisevä päihdetyö kannattaisi tulevaisuudessa järjestää. Alkoholi-, tupakka-, huume- ja rahapelihaittojen ehkäisyn järjestäminen on lakisääteisesti kunnan ehkäisevän päihdetyön toimielimen vastuulla, mutta käytännössä työtä toteutetaan alueilla eri tavoin. Toimielin on lakisääteinen, mutta lisäksi suurimmassa osassa kunnista toimii erisuuruisilla työpanoksilla ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö. Koska suurin osa yhdyshenkilöistä on sosiaali- ja terveydenhuollon […]
Alkoholilain uudistus on tällä viikolla tulossa ratkaisevaan käsittelyyn eduskunnassa. Hallituksen esitys sisältää useita kannatettavia norminpurkua edistäviä muutoksia, mutta myös kansanterveyttä vahingoittavia ja kansantaloutta rasittavia ehdotuksia. Asiantuntijat tuottavat päätöksentekoon tietopohjan, poliitikot tuovat käsittelyyn arvot. Kansanedustajien tulee nyt osoittaa johtajuutta ja tehdä päätöksensä itsenäisesti ja valistuneesti. Mikä hinta kannattaa maksaa aikuisen alkoholinkuluttajan elämän mukavoittamisesta ja siitä, että […]
Edelleen valtaosa alkoholia runsaasti käyttävistä jää tunnistamatta terveydenhuollossa. Miksi näin on? Miksi terveydenhuollon ammattilainen ei kysy asiakkaan alkoholinkäytöstä, vaikka yleisesti on tiedossa, että varhainen puuttuminen toisi parhaan tuloksen. Syytä kysyttäessä vastaukseksi voi saada ”En osaa”, ”Ei alkoholin ongelmakäyttöön voi kuitenkaan vaikuttaa”, ”Ei kuulu minulle” tai jopa täydellisen hiljaisuuden. Hiljaisuuskin on puhuvaa. Niin kansallisissa kuin kansainvälisissäkin […]
Ei ole enää uutinen, että pienituloinen, siis köyhä, on sairaampi ja kuolee keskimäärin varhemmin kuin rikas tai suurituloinen. Tämän huomaa myös tuore kokoava katsauksemme tuloryhmien välisiä terveyseroja selvittäneisiin tutkimuksiin. Kokosimme siihen tulokset kolmesta suomalaisaineistosta tehdystä kuudesta alkuperäistutkimuksesta. Uutinen sen sijaan on, tai pitäisi olla, että terveyserot ovat edelleen olemassa. Siitäkin huolimatta, että terveyseroja on yritetty kaventaa jo […]
Arviolta 70 000 suomalaista lasta kasvaa perheessä, jossa ainakin toisella vanhemmista on vakava alkoholi- tai huumeongelma. Tämä tarkoittaa noin kuutta prosenttia kaikista alaikäisistä lapsista. Isän tai äidin päihdeongelman kanssa eläviä lapsia on todennäköisesti enemmän, sillä arvio perustuu tietoihin hoitoa hakeneista päihdeongelmaisista vanhemmista. Kaikki vanhemmat kun eivät hae apua ongelmaansa. Vuonna 2009 tehdyssä Lasinen lapsuus-kyselyssä ja sen […]
Valoisa mieli, toimiva muisti ja hyvät ihmissuhteet ovat hyvän elämän ainesosia – kaikki haluavat varmasti säilyttää ne pitkälle vanhuuteen. Mielihyvää tuottavat asiat antavat voimaa arkeen, ja tasapainoinen arki ylläpitää fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Monet viitteet osoittavat, että useissa kansanterveysongelmissa olemme menossa parempaan suuntaan. Aivoterveydessä meillä on kuitenkin vielä haasteita. Suomalaisten mielenterveys ei ole tapahtunut yhtä […]
Alkoholinkäytön aiheuttamiin terveydellisiin ja sosiaalisiin haittoihin on kiinnitetty maailmalla yhä enemmän huomiota. Näkyvä esimerkki on Maailman terveysjärjestön WHO:n yleiskokouksen vuonna 2010 ensi kertaa hyväksymä globaali alkoholistrategia. Myös Euroopassa alkoholipolitiikan valtavirta on kulkenut kohti tiukempaa sääntelyä. Euroopassa vuosina 2000–2010 tehdyistä alkoholijuomien verotusta tai saatavuutta koskevista muutoksista 69 oli kiristyksiä ja ainoastaan 14 lievennyksiä, kertoi eurooppalainen Amphora-tutkimus. Vastaavasti […]
Päihde-, tupakka- ja rahapelihaittojen ehkäisy kuuluu kuntien tehtäviin myös sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen. Osa kunnista onkin ymmärtänyt ehkäisevän työn merkityksen kuntalaisten hyvinvoinnille. Mutta kuinka moni kuntapäättäjä muistaa, että alkoholi ja tupakka selittävät jopa puolet terveyden epätasa-arvosta? Entä moniko päättäjistä tietää, että pelkästään alkoholista, tupakasta ja huumeista aiheutuu vähintään noin 4,2 miljardin euron kustannukset yhteiskunnalle? Tai […]
Kohta kesä korkataan. Mutta kuka korkkaa ja kenen korkkaamisesta puhutaan? Takavuosien tapaan tänäkin kesänä on odotettavissa kaksi alkoholikampanjaa. Toinen kohdistuu nuoriin ja osuu koulujen päättäjäisiin. Toinen ajoitetaan juhannukseen ja koskee rajatusti vain vesillä liikkujia. Nuorten juomiseen tähtäävä kampanjointi ajankohtaistuu perheissä koulujen päätösviikonlopun lähestyessä. Vanhemmat varoittelevat ja ovat huolissaan: milloin nuori tulee kotiin, missä kunnossa ja […]
Ei liene uutinen, että ekonomi Espoosta elää todennäköisesti pidempään kuin bussikuski Kainuusta. Terveyden luokkaerot ovat säilyneet ennallaan tai jopa kasvaneet viimeisen 25 vuoden aikana. Alemmissa yhteiskuntaluokissa on vähäisemmän koulutuksen lisäksi usein heikompi terveys ja pienemmät tulot. Hyväosaiset elävät lähes 10 vuotta kauemmin kuin huono-osaiset: hyvin toimeentulevat miehet elävät keskimäärin 82-vuotiaiksi, pienituloiset kuolevat jo noin 73-vuotiaina. […]